En ole kirjoitellut blogia pitkiin aikoihin, osittain siksi että edellisen blogini kuvat tosiaan katosivat kokonaan ja se otti päähän aikamoisesti... Mutta myös siksi että muutto, työt ja varsinkin opinnot ja eniten ne kaikki yhdessä ovat vieneet aikaa ja huomiota aikamoisesti, ja jonkinverran myös sydämenasiat... Valmistuminen häämöttää reilun kuukauden päässä, joten alkaa taas olla enemmän aikaa keskittyä harrastuksiinkin. Neidit eivät ole kehissäkään esiintyneet, mutta eiköhän vuodenvaihteesta eteenpäin taas neiti Mustaa silloin tällöin nähdäkin. Kennelnimen sain vihdoin haettua ja 7.1.2013 minulle myönnettiin kasvattajanimi Riivivuoman. Näin ollen neiti Valkoiselle taas olisi keväälle suunnitteilla pentue. Todella jännää! Pentueen hoito ei sinänsä askarruta tai jännitä, mutta kaikenlainen muu siihen liittyvä kylläkin... Tämänhetkisen asuntoni tilat ovat pentueelle ihan hyvät, avarammat ja parempi lattiaiset... :D Mutta ensin pitäisi löytää sopiva sulhanen neidille, ja sitten tietysti huomata juoksu ajoissa, ja sitten on kaikenlaisia pentueen rekisteröintiin liittyviä asioita, jotka kaikki teen siis ensimmäistä kertaa.

Ronja on taas enemmän hyeenan kun mittelin näköinen, ja koko talo on karvaa täynnä... Iida kun juuri lopetti karvanvaihdon muutama viikko sitten niin olihan se jo aikakin aloittaa, ettei olisi liian vähän imuroitavaa... :D Uusia kuviakin koiruuksista voisi ottaa, mutta tällä hetkellä kun tuo Ronja ei tosiaan oikein ole kovin kuvauksellisessa kunnossa. :D

Riivivuoman on tällä hetkellä pelkästään minun kasvattajanimeni mutta tarkoituksena on että siskoni astuisi kuvioihin myöskin, ja siltä suunnalta olisi sitten tulossa suomenpystykorvanpentuja, minun ihanan Taikani tyttären Tähden jälkeläisiä. Tähdellä alkaa ikääkin jo olla, että kovin pitkään ei sitä voi enää siirtää, mutta katsellaan rauhassa miten asiat etenevät. Tällä hetkellä mammalomaileva sisko keskittyy oman, vajaa puoli vuotiaan jälkeläisensä hoitoon. ;)

Mutta nyt lenkille niin kauan kun maassa on vielä hieman lunta! :)